Hei vaan kaikille :)

                     

Olemme neljän hengen perhe Muurolasta (25 km etelään Rovaniemeltä) eli minä Jessica, mieheni Vesa sekä kaksi ilopilleri tytärtämme Iitu ja Netta. Kotoa meiltä löytyy rodut Newfoundlandinkoira sekä Englanninsetteri.   

 

Jo pienenä tyttönä päätin joku päivä omistavani hellyytävän näköisen jättiläisen, nöffin. Sain odotella aika kauan että haaveeni toteutui, mutta vuonna 2004 sain vihdoinkin ensimmäisen nöffini. Hän oli nimeltään Lufsenburgin Danila De Thomasoh eli Mini. Siitä juontaakin kennelnimeni Mini Secretdream, sillä olihan Mini minun salainen unelmani :)

 

Mieheni ansiosta sain tutustua myös Englanninsettereihin ja saimme vuonna 2005 perheeseemme Östmoens Oskun.

 

Tällä hetkellä mukana arjessa on maailman ihanimmat koirat Osku sekä Isa (Juno-juhekin Isakadze). Heistä löydätte lisää tietoa linkkien alta. Toivottavasti saamme pian lisää jäseniä laumaan, sillä  eihän koiria koskaan ole liikaa ;) Haaveissa olisivat sekä nöffi että setteri nartut :) Kaikki koirat meillä elelevät sisällä; perheen askareita uteliaasti seuraten ja tietenkin osallistuen :))  

 

Kasvattajan peruskurssin olen suorittanut keväällä 2008 sekä jatkokurssin alku vuodesta 2010. Kennelnimi minulle myönnettiin syksyllä 2008. Olen kennelliiiton jäsen ja allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. Olen myös käynyt metsästäjätutkinnon vuonna 2007. Olen Suomen Newfoundlandinkoirayhdistyksen, Sukoka ry:n sekä Lapin Kanakoirakerhon jäsen.

 

Päällimmäisenä tavoitteenani on kasvattajana pyrkiä kriittisesti ja erittäin pienimuotoisesti kasvattamaan rodunomaisia koiria jotka ovat terveitä sekä hyväluontoisia. 

 

Toivon että pääsen joku päivä nauttimaan omista pentueista, mutta siihen tavoitteeseen on kyllä vielä matkaa :)

 

minipieni2.bmp